Puhtaalta paperilta

Nyt se on täällä, KEVÄT! Aurinko paistaa, linnut laulaa ja me aloitetaan kodin uudelleenrakennustyöt!! Tätä on odotettu.



Tauko on tehnyt hyvää, me ollaan vedetty henkeä, ladattu akkuja ja vietetty paljon aikaa lasten kanssa. Koko perhe on ehdottomasti tarvinnut tämän aikalisän. Arki on loksahtanut uomiinsa. Esikoinen on aloittanut autokoulun ja aikuistunut silmissä, kakkonen aloitti uuden mieluisan harrastuksen ja kolmosella on alkanut reipas uhmaikä meidän vanhempien riemuksi :)
Kuopuksesta on kasvanut aurinkoinen pian kymmenkuinen hymysuu, joka on juuri oppinut nousemaan pystyyn. Isosisarusten pieni lellikki ja välillä kauhistuskin, kun sisarusten tärkeät tavarat saa lattialle unohtuessaan kyytiä pikkuneidin kätösissä. 





Ollaan saatu hankittua pikkuhiljaa tarvittavat kalusteet ja muut tavarat homeen vuoksi hävitettyjen tilalle, muutettu elämäntavat vielä entistäkin terveellisemmiksi ja elämänasenne varsinkin on saanut koko tästä kokemuksesta eri suunnan, meillä nautitaan elämästä, eikä valiteta turhasta. Perheestä on muodostunut entistäkin tiiviimpi yksikkö, kaiken keskipiste. Parisuhde on parempi kuin koskaan ja kodissamme on aina hyvä meininki, sillä on uskomaton merkitys jaksamiseen <3





Viimeiset kaksi viikkoa ollaan miehen kanssa vietetty illat romanttisesti herättämällä suunnitelmia jälleen henkiin, laskettu laskin sauhuten kustannuslaskelmat ja materiaalien tarpeet. Nyt on aika käynnistää projekti uudelleen ja tehdä perheelle terve ja kaunis koti. 

Tällä viikolla aloitetaan uusi tarjouspyyntörumba ja etsitään meille parhaat materiaalit, yhteistyökumppanit ja asiantuntijat. Tulen postaamaan täällä jokaisen työvaiheen, sekä tutkailemaan eri materiaaleja ja niiden ominaisuuksia. Kädet ihan syyhyää, enkä millään malttaisi odottaa, että tavarat on pihassa ja päästään hommiin! Pysythän matkassa mukana :)

Aurinkoisin terkuin,

Anna