Materiaalivalintoja rintamamiesten tyyliin

Rintamamiestalo on alunperin rakennettu hygroskooppiseksi, eli rakenne on ollut hengittävä ja siinä on käytetty vain hengittäviä materiaaleja. Rintamamiestalojen kantavana rakenteenä käytettiin joko perinteistä hirsiseinää, tai lautarakenteista runkoa. Jälkimmäisessä, eli niin sanotussa "lautatalossa" puurungon välissä oli lämmöneristeenä sullottua sahanpurua, jonka molemmilla sivuilla oli lautavuoraus pitämässä eristettä paikoillaan. Ulkopuolella oli lisäksi vielä vuorilaudoitus suojaamassa seinän sisempiä osia sadeveden lahottavalta vaikutukselta- Yhdysvalloissa  keksitty puurunkorakenne oli kohtalaisen helposti rakennettavissa ilman erikoisvälineitä tai perinteistä kirvesmiestaitoa.





 Hygroskooppisuus tarkoittaa aineen kykyä sitoa itseensä ilman vesihöyryä ja luovuttaa tätä sitoutunutta kosteutta takaisin ilmaan kun ilman suhteellinen kosteus muuttuu. Puu ja puupohjaiset rakennusaineet, kuten esimerkiksi lastulevy, puukuitulevy ja puukuitueriste jne. ovat hygroskooppisia. Myös paperi ja esimerkiksi luonnonkuidut ovat ominaisuuksiltaan hygroskooppisia.
Rakenteen eri kerrosten vesihöyrynvastuksen ja ilmatiiviyden on oltava sellainen, ettei seinän kosteuspitoisuus sisäilman vesihöyryn diffuusion vuoksi muodostu haitalliseksi. Tämän johdosta hengittävässä rakenteessa on käytettävä hygroskooppisia materiaaleja. *



Tälläiset asiat olisi jokaisen syytä pitää mielessä suunitellessaan remonttia vaikkapa rintamamiestaloon, tai muuhun hirsi- tai puurunkoiseen vanhaan taloon. Materiaalit pitää valita huolella niin, ettei hengittävyys kärsi ja pitää ottaa selvää myös mm. rakennevahvuuden vaikutuksiin höyrynläpäisevyydessä. Perusasioita, jotka liian monella ikävä kyllä unohtuu.

Meillä on nyt pyöritelty eri materiaaleja mielessä. Meillä materiaalien luonnonmukaisuus ja mahdollisimman pieni kemikaalikuorma ovat vähimmäisvaatimuksena jo kemikaaliyliherkkyydenkin vuoksi. Toki rakenteeseen kuuluu tiivis ilmansulkupaperi, joka takaa sen, ettei rakenteista pääse meidän hengitysilmaan mitään, mutta riskejä emme halua tässä ottaa, joten mahdollisimman luonnollisilla ja hajuttomilla vaihtoehdoilla mennään. Puumateriaali meille tulee pääosin kuusesta, koska esimerkiksi mänty on sellainen, josta perheen herkimmille tulee hengitystie oireita. Helpolla me ei siis valinnoissa päästä. Kaikki on erikseen haisteltava ja tarkasti mietittävä.

Kotimme alkuperäinen rakenne ja materiaalit ovat siis olleet sellaiset, jotka meille tänäpäivänä sopii paremmin, kuin modernimmat vaihtoehdot. Meille on siis luonnollista palauttaa kotimme materiaaleiltaan lähelle alkuperäistä. Myös -80 luvun laajennusosa saa osakseen vanhennusleikkauksen ja senkin rakenteesta tulee hengittävä ja materiaaleista perinteiset sodanjälkeiset.



Ensimmäisenä tietenkin valitaan eristeet ja niihin sopivat ilmansulkupaperit, sitten mietitään pintoja ja niiden materiaaleja. Sähköt ja putket tulee talossamme aikakaudelleen tyypillisenä kulkemaan pääosin pinnassa, jolloin vältämme mahdolliset ilmavuodot läpivienneistä. Kaikki tulee miettiä tarkkaan asumisterveyden kannalta. Pienetkin asiat otetaan huomioon.
Olemme haalineet nettikirppiksiltä jotain oikeasti alkuperäisiä rintamamiestalon juttuja, kuten komeron ovia ja keittiökaappeja, joita entisöimme meille sopiviksi tässä muun rakentamisen lomassa. Kotiimme palaa myös muunmuassa maalattu lautalattia ja kattoon, sekä osin seiniinkin perinteinen sormipaneeli, lämpöä tulee tuottamaan puuhella ja pönttöuuni, jotka nekin on kirppiksiltä haalittuja ja elämää nähneitä.Näitä entisöintitöitä tulen kanssa käymään postauksissa yksityiskohtineen läpi.





Moderneina asioina taloomme tulee mm. hallittu koneellinen ilmanvaihto. Pesutilat ja kodinhoitotilat rakennetaan laajennusosaan, kuten aiemminkin, mutta sisäsaunasta olemme halunneet luopua ja sen tilalle rakennetaan ulos talkootyönä pihasauna. Olosuhteiden pakosta olemme vaihtaneet taloomme uudet ikkunat ja katon, joissa jouduimme taloudellisista syistä taipumaan muuhun, kuin aikakaudelle tyypillisiin ratkaisuihin. Koitamme kuitenkin palauttaa kotimme niin paljon rintamamiestaloksi, kuin se näillä eväillä on mahdollista.

Iso kiitos tsemppiviesteistä ja kokoajan kasvavista lukijamääristä! Lämmittää sydäntä ja mieltä. Upeinta on, jos joku saa meidän projektista toivoa ja tietoa oman kodin ongelmien ratkaisuun. 


Rakkain terveisin,

Anna



Käy tykkäämässä blogin facebook sivusta tästä, niin saat postaukset suoraan uutisfiidiisi :)

*lähde wikipedia