Mistä on uusperheonni tehty?..

...Tietenkin rakkaudesta, sitoutumisesta, luottamuksesta jne. meidän tapauksessa myös lapsen menetyksestä, hometalosta, omaisuuden hävittämisestä, monesta muuttamisesta, evakkoasumisesta ilman tavaraa ja pienessä asunnossa. Pelonsekaisesta vauvanodotuksesta, vakavista sairauksista, kuolemanpelosta ja monesta muusta monia pareja ja perheitä jopa rikkovista asioista. Mepä on käännetty ne voimavaraksi.Tänään käväistään tässä sairaan kauniin kodin perheessä kylässä ja tutustutaan meidän kirjavaan sakkiin vähän syvemmin.

Perhe

Meidän perheeseen kuuluu siis minä, Anna 38v, aviomieheni Janne 35v, esikoinen: 18v tytär minun ensimmäisestä avioliitosta, kakkonen: 13v tytär, myös minun ensimmäisestä liitosta, kolmonen: 4,5v poika vuoden mittaisesta suhteestani pian avioeron jälkeen (tämä suhde loppui pojan odotusaikana), sekä kuopus: 13kk tytär, meidän toinen yhteinen lapsi. Ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi enkelinä raskauden puolivälissä vappuaattona 2015.
Perheeseemme kuuluu myös sekalainen seurakunta eläimiä, tulevaisuudessa varmasti enemmänkin. Nyt on koira, neljä kissaa, kaksi kania, kymmenen kanaa ja kaksi kukkoa.

Ismo ja Esko rouvineen

Elettiin alkuvuotta 2014. Minä olin eronnut suhteesta pojan isän kanssa reilut 1,5 vuotta aiemmin. Asuin kolmen lapseni kanssa vuokralla ystäväni ihanassa pienessä -20 luvun hirsitalossa. Katselin meille sivusilmällä vähän isompaa kotia, koska esikoinen oli teini-iässä ja kaipasi omaa huonetta. Puolen kilometrin päässä oli vapautumassa isompi omakotitalo ja kävin sitä lasten kanssa katsomassa, teinkin siitä sopimuksen jo seuraavana päivänä ja muutto olisi reilun kuukauden kuluttua. Silloisen kotimme omistava ystäväni asuu itse kauempana, joten sovimme, että hoidan näyttöjä hänen talostaan hänen puolestaan. Ystävänpäivänä 2014 tulikin oikein mukava mies katsomaan asuntoa, juttelimme asunnon lisäksi luontevasti paljon muustakin. Hän vuokrasi asunnon ja meistä tuli siis naapurit, maalla puoli kilometriä on lähes seinänaapuri ;)

Tämä mies oli siis Janne, joka oli ollut muutaman vuoden sinkkuna. Hänellä ei ollut lapsia, vaan asui koiransa kanssa kaksin. Janne lenkkeili koiran kanssa usein minun ja lasten kodin ohi ja aina jostain syystä sen huomasin. Vappuna 2014 viestiteltiin jotain peräkärryn laina asiaa ja ohimennen huomasin kutsuneeni hänet minun ja lasten kanssa pihaani grillaamaan. Hän tuli, grillattiin, juteltiin, laitoin lapset nukkumaan, juttu jatkui. Huomasimme yhtäkkiä kellon olevan lähes viisi aamulla, olimme puhuneet koko yön. Janne lähti siitä suoraan ystäviensä kanssa kalareissuun ja minä muutaman tunnin unilla keittelemään lapsille puuroa. Hymyilin koko seuraavan päivän, olin pitkästä aikaa jutellut jonkun kanssa, joka tuntui heti tutulta, samanlaiselta. Puhuttiin politiikasta, luonnosta, omavaraisuudesta, vanhoista taloista, eläimistä, lapsista, ihan kaikesta ja jatkettiin toistemme lauseita.

Häämatka Dominikaaninen tasavalta 12/2014

Parin päivän kuluttua sain tältä naapurilta kyydin keskustasta kotiin, kun autoni oli huollossa ja tulimme sopineeksi illanvietosta samana iltana, lapset olivat viikonlopun isillään. Sen illanvieton jälkeen olemme olleet kymmenen päivää erossa, kun Janne oli työreissussa saman vuoden syksynä, juurikin sen kymmenen päivää. Kesken tuon illan vaan tajuttiin molemmat, että tuossahan on se ihminen, mistä on salaa koko elämänsä haaveillut, ihan vieressä, ihan vahingossa, ilman tinderiä tai muutakaan apua. Ihminen, jonka tuntee valmiiksi. Ikinä ennen en ole rakastunut niin, eikä se tunne ole väistynyt hetkeksikään ajan kuluessa.

Saman vuoden syksynä Janne muutti meidän luokse ja hyvin pian myös kosi minua, vastausta ei tarvinnut miettiä, vaikka olin tehnyt vakaan päätöksen edellisen eron jälkeen, etten enää halua miestä minun ja lasten elämään. Pelisäännöt luotiin heti alussa parisuhteeseen perhe edellä. Janne oli alusta asti halukas olemaan osa perhettä ja sujahti lapsiperhearkeen todella sujuvasti. Lapset otti hänet myös mielettömän hyvin vastaan. Janne on aina kohdellut minua, kuin kukkaa kämmenellä ja minä häntä. Arvostamme ja kunnioitamme toisiamme todella paljon ja rakkaus näkyy jokapäiväisessä arjessamme. Lapsille se on luonut turvaa ja lämpöä kotiin ja luulen, että siksi he ovat hyväksyneet Jannen heti. Parisuhteemme on perheen, myös lasten turva ja hyvällä toimivalla suhteella luomme lapsille turvallisen pysyvän arjen, kaikkien vaikeuksienkin keskellä. Minä, emmekä lapsetkaan olleet kokeneet sellaista aiemmin.

Tässä mun rakkaat Latviassa kesällä 2015 vauvan menetyksen jälkeen, ennen homeen paljastumista. Minä kameran takana.

Alusta asti on ollut selvää, että me ollaan meidän perhe, meillä on omat säännöt ja selvät "meidän perheen rajat". Emme anna eksien, emmekä muidenkaan tulla henkisestikään niiden rajojen sisäpuolelle. Lapset käy isillään, mutta arjessa emme ole juuri yhteyksissä. Arkivanhemmuuden vastuineen jaamme siis Jannen kanssa, vieläpä hyvinkin tasapuolisesti. Ensimmäistä kertaa 18 vuotisen vanhemmuuteni aikana minulla on vierelläni aito tuki ja turva, jolle saan myös sälyttää vastuuta ja vaikkapa harrastuksiin kuskaamista, arvostan sitä todella paljon.

Ylä- ja alamäkiä

Menimme naimisiin joulukuussa 2014, kävimme häämatkalla Dominikaanisessa tasavallassa ja suunnittelimme hääjuhlaa, joka pidettiin maaliskuussa 2015. Helmikuun alussa huomasimme olevamme raskaana. Tuo raskaus päättyi siis kyyneliin, mutta Aino vauva elää meidän perheen sydämissä aina osana perhettä.

Samana keväänä teimme kaupat Jannen kotipaikasta, maatilan tilakeskuksesta ja heti häiden jälkeen muutimme sinne. No, sekään tie ei ole ihan ruusuinen ollut, vieläkin asumme evakossa. Talo on korjauksen alla ja tänä vuonna tämä evakkomatka päättyy. Onneksemme saamme asua tämän loppuevakon tutussa kodissa, nimittäin asumme nyt loppuajan samaisessa pienessä ystävämme hirsitalossa, joka meidät aikanaan toi yhteen. Pienihän tämä meille on, mutta sitäkin rakkaampi. Pienissä evakkokodeissa olemme tulleet perheenä toisillemme tutuiksi, väkisin hitsautuneet meidän porukaksi. Kun hävität kaiken omaisuuden koko perheeltä ja oma koti on asuinkelvoton, on olemassa enää se yksi tuttu ja turvallinen asia, perhe.

Tässä hävitetään irtainta ja puretaan hometaloa

Kaikki muut ongelmat elämässä muuttuu niin pieneksi tälläisten asioiden keskellä, että ymmärtää mikä elämässä on tärkeää. Raha menettää merkityksensä, tavara lakkaa olemasta tärkeää ja ymmärtää, että muistotkin on tapahtumista huolimatta aina sydämessä. Ongelmat voi joko yhdistää, tai erottaa, asenne ratkaisee miten käy. Me ollaan hyväksytty tilanne ja elämä sellaisena, kun se on ja lakattu miettimästä mitä meillä ei ole. Se on ollut todella ratkaiseva asia koko perheen hyvinvoinnille. Onnellinen homeperhe, vieläpä uusperhe, joissa on aina omat kasvukipunsa, meillä nekin on huomattu olevan pikkurikkoja isompien asioiden edessä, asiat muotoutuu perspektiiviinsä, kun ollaan isojen tapahtumien äärellä.

Ei ne vaikeudetkaan kuitenkaan ihan tähän lopu.
 "Jotta teillä ei olisi liian helppoa tässä hometaloremontin keskellä, niin lätkästään päälle vielä pari vakavaa sairautta", sanoi elämä :)   .. ja niin minä sairastuin.
Syksyllä pian edellisen muuton jälkeen meidän kaikkien vointi alkoi parantua todella nopeasti ja elimistöt puhdistui homemyrkyistä, laitettiin vielä perheen ruokavalio sen verran uusiksi, että aiemmin jo ihan terveellinen ruokavalio puhdistettiin vielä lisäaineista, prosessoidusta ruoasta, sokerista ja melkein kokonaan viljasta, sekä lisättiin kasviksia luomuna, huikea parannus olossa tuli nopeasti koko perheelle..
paitsi minulle, tai olo parani kyllä, mutta pian alkoi tulla uusia outoja oireita, nivelet särki niin, etten joinain päivinä pystynyt lähtemään vaunulenkille tai uimaan, kädet tärisi ja olo oli hermostunut ja omituinen, hontelo. Ruokavalion muutoksesta se ei johtunut, ei välttämättä edes homeesta.

Aatu nauttii elämästä

Sairastuminen

Ennen joulua huomasin yhtenä päivänä, kun olo oli erityisen huono, että lepopulssini on 134, odottelin levossa jonkin aikaa ja pulssi vaan kiihtyi. Soitin terveyskeskukseen ja sieltä käskettiin välittömästi sinne sydänfilmiin ja verikokeisiin. Sen verran selvisi, että sydänkohtaus se ei ole, ja sain muutaman tunnin päästä lähteä kotiin beetasalpaajien kanssa, ne laskivat pulssia. Seuraavana päivänä otettiin lisää kokeita ja muutaman päivän päästä tuli lääkäriltä soitto, että minulla on kilpirauhasen liikatoiminta ja melkoisen rajuilla arvoilla vielä. Heti joulun jälkeen pääsin erikoislääkärille ja sain lääkityksen. Muutamassa viikossa olo alkoi helpottamaan. Minulla epäiltiin ensin basedowin tautia, mutta sitten selvisi, että minulla on liikatoimiva struuma.

Tätä tutkiessa minut lähetettiin silmälääkärille silmä -ja näköoireiden vuoksi, jossa sevisi, että näkökentässäni on puutteita, Silmälääkäri lähetti minut pään magneettikuvaan, jotta näkökenttäpuutoksen syy selviäisi. Ei selvinnyt, mutta sivulöydöksenä multa löytyi aivoaneurysma, eli aivovaltimon pullistuma, selvisi myös, että kyseessä onkin meillä jonkinnäköinen sukurasite ja että serkkuni menehtyminen aivoverenvuotoon 26-vuotiaana johtui juurikin tästä syystä. Lisätutkimuksissa selvisi, että kyseisessä suonessa aneurysman kohdalla on hyvin heikko seinämä, eli aivoverenvuodon riski on suurempi.

Nyt olen sitten leikkausjonossa ja elokuun lopulla tämä aneurysma olisi tarkoitus sulkea aivoverenkierron ulkopuolelle korjausleikkauksessa. Siihen toimenpiteeseen liittyy tietenkin myös vakavia riskejä, joten sekin on aiheuttanut "pientä" lisästressiä tähän raksaprojektin kylkeen. Olen kuitenkin päättänyt olla leikkaukseen asti mukana raksalla niinkuin tähänkin asti ja bloggailla ihan niinkuin ennenkin. Jos kaikki menee hyvin, niin toipilaana mulla on kirjoittamiseen luultavasti vielä enemmän aikaakin, jos en heti saa olla raksalla hommissa.

Että ei se elämä ole aina pelkkää juhlaa, joskus se on myös ruusuilla tanssimista! Nämä ongelmat on yksi kerrallaan tiputtaneet meillä asioita pespektiiviin ja saanut meidät nauttimaan jokaisesta päivästä, jonka saamme rakkaidemme kanssa viettää, ei paljon tavaroiden menetys tässä enää paina, tai uusperheen perheytymisvaikeudet, tai ex-puolisoista koituvat murheet. Onni tulee pienistä asioista, sisarusten pyyteettömästä rakkaudesta toisiaan kohtaan biologiasta huolimatta, Raksan etenemisestä, papan lapsille oman kotimme pihaan rakentamasta leikkimökistä, kuin lupauksena tulevasta kotiin muutosta tai joskus vaikka esikoisen puhelusta isäpuolelleen: "lainaatsä autoo?". On tajuttu, että vaikeudet on tehty voitettaviksi ja onnellisuus on tahtotila, eikä millään ulkopuolisella asialla, tai ihmisellä, tai dna:lla tarvitse olla merkitystä meidän onnelliseen arkeen, kun se koostuu rakkaudesta, toisiimme, perheeseen ja elämään.

<3:llä Anna