Eiks toi nyt jo kannattais purkaa...

...ja rakentaa uusi talo...
 Tähän kysymykseen ollaan vastailtu tiuhaan tahtiin. Ehkä olisi kannattanut, ehkä ei. Mikä kenellekin on mahdollista.

Kirjoitan nyt aika henkilökohtaisen tekstin, joka ehkä osin vastaa tähän kysymykseen ja osin avaa meidän elämämme viimeisintä vuotta, joka on ollut aika helvetillinen..

Mutta kysymykseen olisiko talo kannattanut purkaa ja rakentaa tilalle uusi, vastaan, että ei, ainakaan se ei olisi ollut meille mahdollista. Siksi meidän on ollut pakko tehdä kaikkemme, jotta vanhasta saataisiin korjattua terve. Sellainen perhe, joilla olisi ollut takataskussa 150 000 euroa ylimääräistä, olisi voinut toki rakentaa uuden talon, meillä ei ollut.
Oli vaan tuore iso asuntolaina ja tila rakennusten savupiippuja ja tontin rajaojia myöten vakuutena siihen lainaan, eikä pankinjohtajat kai yleensäkään kovin innoissaan myönnä kahta päällekkäistä asuntolainaa samalle tilalle yksillä vakuuksilla.
Oli siis pakko aloittaa vanhan korjaus hartiapankilla ja talon myyjän kanssa sovitulla korjaussuunnitelmiin ja vaurioiden korjaukseen perustuvalla hinnnalennuksella. Päätimme onnistua siinä, missä monet ovat epäonnistuneet. Se on vaatinut paljon perehtymistä asioihin, omaa työtä tunteja laskematta, panosta ja uskoa. Talkooapua ja tarkkaa suunnittelua. Asiantuntijoita ja maalaisjärkeä. Ymmärrystä mistä kannattaa säästää ja mistä ei. Eniten kaikesta se on vaatinut yhteen hiileen puhaltamista ja suunnatonta määrää rakkautta.



Avaan nyt vähän meidän kotiovea ja päästän lukijat tutustumaan hieman elämäämme, joka ei ole pelkästään homeremonttia, mutta ei myöskään mitään ruusuilla tanssimista... here we go.

Kun me ostettiin tämä tila, ei siis pelkkä talo, vaan maatila rakennuksineen, me oltiin juuri menty naimisiin. Meillä oli muuttolaatikot täynnä unelmia ja ruusunpunaisia maalaisfiiliksiä, kun muutimme 5 henkisen perheemme uuteen kotiin, mieheni sukutilalle, jonka hänen isovanhempansa olivat rakentaneet tultuaan Karjalasta evakkoina, menetettyään tilansa uuden rajan taakse. Tärkeä pala suvun historiaa, jota me saataisiin nyt osaltamme rakentaa omaksi kodiksemme, Meille oli syntymässä alkusyksystä ensimmäinen yhteinen lapsi ja kaikki oli ihanaa.

Tuli kevät, oltiin pikkuhiljaa saatu pienet pintaremontit käyntiin ja suunniteltiin innolla miten voisimme elää mahdollisimman omavaraista elämää ja miten siirtäisimme pellot luomuun ja mitä kaikkea siellä viljelisimme.

Tuli vappu, elämämme synkin vappu.. pieni vauvamme syntyi enkelinä raskauden puolivälissä.
Aika pysähtyi, eihän meille voi käydä näin, juuri, kun kaikki oli vihdoin elämässä niin ihanaa..
Kesä meni sumussa surun kanssa, tehtiin pintaremonttia ja laitettiin pihaa, väsytti.
Alettiin sairastella, koko perhe jotenkin, jollain särki taukoamatta pää, toisella oli vatsa kokoajan sekaisin, nuhaa, lihassärkyjä, tolkutonta väsymystä, joka ei loppunut nukkumalla. Sanat eivät meinanneet aina löytyä ja jotenkin oli aina ulkopuolinen olo. Mietittiin tälläistäkö voi suru olla, sairastuttaa fyysisesti.

Varmasti suru oli osana oireita, eikä se muutenkaan väisty ikinä kokonaan mielestä, mutta meille selvisi syksyllä ensimmäisten syysmyrskyjen aikaan, miksi me sairastellaan ja voidaan huonosti. Miksi me ei piristytä lainkaan. Yhtenä päivänä kun tuuli sopivasta suunnasta, meillä alkoi tuoksua sellainen vieno mummolan tuoksu, tiedättekö se vanhan talon haju, joka joidenkin ihmisten mielestä vaan kuuluu vanhaan taloon, meidän mielestä se ei kuulunut. Aikamme haisteltiin sitä hajua, kunnes päätimme ryhtyä tutkimaan syytä.. Loppu on historiaa. Haju tuli laajalle alapohjaan levinneestä sädesienestä, bakteerista, joka erittää huoneilmaan aineenvaihduntatuotteenaan terveydelle haitallisia, sairastuttavia toksiineja. Muut meiltä löytyneet homeet ei niinkään haisseet millekään, sairastuttivat vaan salakavalan huomaamattomasti. Tehdyt remontit purettiin, paljon enemmänkin purettiin, koko irtaimisto hävitettiin... yhtäkkiä olimme menettäneet niin paljon, aineellinen menetys kuitenkin on vain aineellista.

Samaan syssyyn huomasimme iloksemme kyllä, että yritys on palkittu ja olen uudelleen raskaana. Alkoi kuitenkin pelko tämän vauvan puolesta ja samaan aikaan pelko kotimme puolesta, terveydestämme, taloudesta, missä asuisimme, joudummeko purkamaan koko talon, onko meillä paljon velkaa ilman kotia, miten saisimme rahat riittämän ja millä rahalla hankkisimme uuden irtaimiston pilalle menneen tilalle... koko elämä oli yhtäkkiä suuren surun jälkeen uudestaan pelkkää tuskaa ja epävarmuutta, mutta samalla iloa uudesta odotuksesta.

Talven tullen löydettiin evakkoasunto kaupungista ja laitoimme koko elämämme tuleviksi kuukausiksi täysin uusiin kehyksiin... kotia emme ole asuntoon mielestämme saaneet, mutta hieman kodikkuutta edes hetkittäin


Talomme on nyt siinä vaiheessa, että katto on peltejä vaille valmis, vauriot on kaikki purettu, kantavat vaurioituneet on vaihdettu uusiin, tilat on tuuletettu tehokkaasti ja kaikki irtonainen on siivottu. Seuraavaksi vaihdetaan ikkunat, katto saa peltinsä ja sitten seuraa yksi homeremontin onnistumisen kannalta tärkeimmistä työvaiheista, eli ammattilaisten suorittama homeettomaksi siivous, josta postaan oman kattavan kertomuksen tänne. Sen jälkeen uudelleen rakennus voi alkaa täysillä. Onneksi, sillä pidämme edelleen kiinni epärealistisesta tavoitteestamme päästä kotiin ennen, kun vauva syntyy heinäkuun alussa. Lähestyvä kevät antaa uutta virtaa ja hyvin nyt jo yli puolivälin edennyt raskaus ja pirteästi potkiva vauva masussa antaa toivoa tulevaan. Me hei otetaan ja onnistutaan tässä!


Kiitos kun jaksoit lukea piitkän tekstin!
Ensikerralla palataan remonttiin, luvassa Katto valmiiksi ja ikkunanvaihto postaukset, pysyhän mukana <3

Terkuin, Anna <3

Käythän tyykkäämässä blogin facesivusta tästä 
Saat silloin uudet postaukset suoraan feediisi ja pysyt ajantasalla mm. arvontojen suhteen :)

ensi viikolla 10.3 arvotaan Hannu Rinteen Perinnerakentajan Rintamamiestalo- kirja, käy ihmeessä osallistumassa arvontaan, jollet ole jo niin tehnyt!