Yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa







 


Tämän postauksen piti olla hieno ja suuri, kertoa paljon hyviä uutisia ja luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Hyviä uutisia on, mutta kuitenkin ne kauniit muuttui kirosanoiksi.

Aloitetaan hyvistä uutisista, parhaista, meille on syntynyt juhannuksen aikaan pieni prinsessa. Ihana, täydellinen, kaunis pieni nöpönenä ja höpövarvas <3





 Olemme keskittyneet lähes tähän päivään asti häneen ja perheeseen täysillä. Olleet äitiys- ja isyyslomalla. Taloprojekti on siintänyt taka-alalla ja odottanut hetkeä jatkaa. Sen hetken piti olla tänään.

 Tästä päivästä tuli kuitenkin erilainen, eritavalla raskas. Tänään meidän pankki yllättäen ilmoitti, ettei me saadakaan lisälainaa talon valmiiksi saamiseen.



Tänään jokainen ponnistus, jokainen suunnitelma ja jokainen taloon uhrattu työtunti tuntuu turhalta.
Pankki, jossa olemme molemmat olleet asiakkaina syntymästä asti, jossa tilamme raha-asiat on olleet aina, isoisän ajoista asti, jätti meidät selviämään keskenämme. Ei me selvitä. Tai selvitään, mutta ilman kotia, iso velka niskassa...





Näillä näkymin me maksetaan seuraavat 24 vuotta lainanlyhennystä talosta, jossa ei voi asua, jota ei ole eristetty, saati, että siinä olisi lämmitystä. Onhan meillä tontti ja ulkorakennukset, kodin kuoret, mutta ei kotia.

Mä olen itkenyt koko päivän. En osaa muuta. En tiedä yhtään mitä tehdä.
Tähän asti olemme molemmat olleet täynnä tarmoa, suunnitelmia, unelmia. Kaikki on laskettu sentin päälle, kaikki suunniteltu viimeistä listaa myöten, turhaan.

 Koko hinnanalennusraha on käytetty. Suunnitelmiin, asiantuntijoihin, purkukustannuksiin, rungon korjaukseen, ikkunoihin, kattoon, kattotuoleihin, rossipohjaan, kirvesmiehiin, rakennuslupakustannuksiin, putkimiehiin, rakennusmestariin, laitevuokriin ym. ym.

Pankin logiikkaa on maalaisjärjellä vaikea ymmärtää. Maksukyky riittää, tulot riittää, vakuudet riittää, kaikki kiinteää vakuutta. Lisävakuuksiakin tarjosimme... Olemme viimeiset yhdeksän kuukautta maksaneet lainan lisäksi kulkemiskustannuksineen heittämällä yli tuhat euroa kuussa tyhjää, eli vuokraa evakkoasunnosta, koulumatkoja lähikouluun kotimme lähelle, raksamatkat, olemme samalla joutuneet pikkuhiljaa hankkimaan huonekaluja, vaatteita, kenkiä, reppuja, kaikkea, mitä jouduimme hävittämään... Tänään meidän pankki sanoo meille, että tämä on kannattavaa, elää näin, loppuelämä.

   
                                  



                             




 He eivät lähde rahoittamaan kotimme loppuunkorjausta, koska se sijaitsee maalla, eikä siksi uudelleenrakennuksen jälkeenkään ole heille minkään arvoinen, koska kerran hometalo, aina hometalo. Niille ei vaan tullut mieleen kertoa meille tätä aikaisemmin... Meille sillä olisi ollut täysi arvo, ainoa varmasti terve koti, jossa lapset voisi turvassa kasvaa.  Jos olisimme tienneet tämän, olisimme voineet käyttää saamamme hinnanalennusrahan velanmaksuun, tai jopa harkita sitä kuuluisaa kaupanpurkua, mutta ei.

Pankin johtokunnan jäsenet ovat varmaan tyytyväisiä päätökseensä, jonka vuoksi meidän elämämme määräytyy seuraaviksi kahdeksi vuosikymmeneksi tyhjänmaksamiseksi. Meidän tarkoitus oli saada perheelle koti, maksaa siinä sivussa pankille helvetin paljon isompi laina, kun alunperin oli tarkoitus, mutta meillä olisi ollut koti. Pankin mielestä järkevin ratkaisu on nyt jättää tila autioitumaan, maksaa siitä kaksi vuosikymmentä lainaa, sekä lisäksi vuokra-asunnon vuokraa ja kuluja, kuusihenkinen perhe. Nyt meitä ei siis auta kukaan, edes lainaksi.

Onneksi meillä on toisemme, maailman paras perhe <3

Kiitos, kun olet jaksanut lukea. Jatkosta en osaa sanoa,

Anna