Yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa

 

Tämän postauksen piti olla hieno ja suuri, kertoa paljon hyviä uutisia ja luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Hyviä uutisia on, mutta kuitenkin ne kauniit muuttui kirosanoiksi.

Aloitetaan hyvistä uutisista, parhaista, meille on syntynyt juhannuksen aikaan pieni prinsessa. Ihana, täydellinen, kaunis pieni nöpönenä ja höpövarvas <3

Blogitalon avoimet ovet

Lauantaina pidimme kotimme ovet avoinna halukkaille lukijoille ja muille ohikulkijoille.
Odotimme paikalle paljon ihmisiä, koska järjestimme pihassa myös rakennustavarakirppiksen ja hyväntekeväisyysbuffetin. Lisäksi tarkoitus oli talkoilla isolla porukalla koko päivä.

Osanotto oli kuitenkin aika vähäistä ja lähinnä meillä pyöri talkooapuna sukulaisia, ystäviä ja naapureita. Olimme kuitenkin tyytyväisiä, että saimme heidätkin kokoon tukemaan hyvää tarkoitusta.

Edistystä ja ilonpilkahduksia

Kesä on saapunut ja aurinko on tuonut mukanaan myös uutta virtaa raksaamiseen. Puutarha on heräillyt kesään ja hetkittäin pihalla puuhastellessa tuntee olevansa kotona, vaikka selän takana on keskeneräinen koti.


Talo on kevään mittaan saanut uudet ikkunat ja uuden katon. Olisimme vanhoja taloja arvostaen ja kunnioittaen halunneet panostaa talon henkeen sopiviin teetettyihin ikkunoihin ja tyyliin sopivaan paikallaan saumattuun peltikattoon, mutta rahakirstun pohjasta näkyy jo suurin osa, joten oli valittava hinnan mukaan. Tyylistä tingitään, kun on pakko, terveydestä ei.

Sisällä talossa edistys on hidasta, mutta pikkuhiljaa eristyshommia aloitellaan. Vierasta työvoimaa käytetään rakennustyöhön tästedes niin vähän, kuin mahdollista. Ilmanvaihtojärjestelmää on alettu asentaa ja kohta pääsee myös putki- ja sähkömies hommiin. Ehkä mekin vielä tämän vuoden puolella pästään kotiin, vaikkei kesällä muutosta nyt mitään tulekaan.


Edistymisestä ja uudesta energiasta innostuneena päätimme tyhjentää varastoista sinne valmiiksi haalitut pintaremonttitarvikkeet, jotka sitten jäivätkin käyttämättä, kun totuus paljastui. Nythän joudumme herkistymisestä johtuen valitsemaan ekomateriaaleja ja päästöttömiä, sekä mahdollisimman kemikaalivapaita materiaaleja... kaikenmaailman laminaatit ja mdf paneelit saavat siis lähteä muistuttamasta meitä tästä kaikesta.


Mietimme tarkkaan, miten pääsisimme tavarasta järkevästi eroon, ottamatta kuitenkaan kaikesta lisää takkiimme, talous kun on jo muutenkin miinuksella yhden omakotitalon verran... Kaikki saastunut materiaali ja tavarahan me ollaan poltettu kokkona pihalla, mutta tuota puhdistuskelpoista ja ei herkistyneille kelpaavaa rautakauppatavaraa ei ole järkeä hävittää.  Päätimme, että järjestämme jonkun myyntitapahtuman, pihakirppistyyliin... siitähän se ajatus sitten lähti!

Meillä on siis lauantaina avoimet ovet, jolloin lukijat ja muut kiinnostuneet pääsevät katsomaan projektiamme paikanpäälle. Jokainen halukas pääsee myös jättämään projektiimme oman käden jälkensä talkoilun merkeissä. Halusimme myös auttaa jotenkin muita saman katastrofin kokeneita ja päätimme, että pihalla pidettävän buffetin päivän tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Terve Sisäilma ry/ HOME apua järjestölle homeperheiden auttamiseksi. Lämpimästi tervetuloa tapahtumaan! Tsekkaa tapahtumakutsu blogin facebook sivulta. Toivottavasti piha kuhisee ihmisiä, emmekä joudu syömään kaikkia pullia ja makkaroita omalla porukalla ;)


Uutta energiaa ja hyvää mieltä olemme saaneet myös teiltä lukijoilta, ihania ja voimaannuttavia kommentteja, tsemppejä ja jopa konkreettisesti auttavaa postia olemme saaneet! <3 Täytyy sanoa, että ihmisillä on sydän paikallaan. Kaunis kiitos teille kaikille, autatte meitä enemmän, kuin uskottekaan!

<3 Terkuin, Anna ja muu Sairaan kauniin kodin väki

Käythän tykkäämässä myös blogin facebook sivuista klik!

Totaaliuupumus

Ensimmäisenä pahoittelen pitkää taukoa postauksissa. Mulla on valmiina odottamassa tekstiä ja kuvia, mutta niiden saaminen julkaisukuntoon on ollut sula mahdottomuus, koska meidän perheeseen on saapunut kutsumaton vieras nimeltään uupumus.
Muitakin nimiä tälle ikäväle tyypille on varmasti keksitty. On se sitten väsymys, loppuunpalaminen, välikuolema, finaaliolo tai mikä tahansa, niin meihin se iski kuun vaihteessa ihan totaalisesti. Väärään aikaan, väärään paikkaan...

Kävimme aprilli viikonloppuna rentoutumassa Tallinnassa, minä ja mies... no ei me oikeasti rentouduttu, vaan hyvin syömisen ja hieronnassa käynnin lomassa kiersimme keittiömyymälöitä, rakennus-ja puutarvikeliikkeitä, laattakauppoja, sisustustarvikemyymälöitä ja putkiliikkeitä. Ajatus oli ihana ja kaunis, mutta toteutus itsensä väsyttämistä ja rakennusprojektin ja homehelvetin ympärillä pyörimistä. Reissun jälkeen se uupumus iski, lupia kyselemättä...

Ensin tuli suuttumus itseen. Miksi me lähdettiin mihinkään, käytettiin reissuun rahaa, joka loppuu muutenkin jokatapauksessa kesken, hukattiin energiaa, vaikka sitä tarvittaisiin raksalla, kulutettiin kallisarvoista aikaa, joka meidän projektissa on muutenkin kortilla. Miksi sitä ja miksi tätä...

Seuraavaksi tuli epätoivo koko projektiin ja elämään yleensä, miten rahat riittää-ei mitenkään, miten aika riittää-ei riitäkään, miten jaksamme projektin loppuun-huonosti.
 
Sitten tuli väärinkohdeltu "epäreiluusolo", mitä pahaa me ollaan tehty, että tämä kaikki sattui meille, miksi niin monet muut ei sairastu homeesta, vaan saavat elää normaalielämää saamatta oireita millon mistäkin paikasta, kirjastosta, postista, ulkoa, naapuritalon purkutyömaasta, kauppajonossa edelläolijan vaatteissa tuoksuvasta homeesta, tai ihan vaan kaupan pesuaineosaston kemikaalikoktaileista..
miksi meille on tullut tälläinen loppuelämän herkkyys ja rajoitteet, jotka vaikuttaa lastenkin elämässä ihan kaikkeen tekemiseen, harrastuksiin, hoitopaikan valintaan, opiskelumahdollisuuksiin, ihan kaikkeen.  Kylässä käyminenkin voi olla mahdotonta, kun kaverin koti tai kodin materiaalit tai vaikka ihan siellä kodissa käytetty pyykinpesuaineen tuoksu vaatteissa voi aiheuttaa oireita. Sano siinä sitten ystävälle, että sori, tuun kipeäksi sun kodissa.. 

Sitten tuli itsesyytökset, huono omatunto lasten vuoksi, ei lasten kuuluisi joutua luopumaan kodistaan, tavaroistaan ja tutuista asioista. Miksi me ei huomattu talon ongelmia ajoissa, miksi ei saada nauttia perheenä omasta tuvasta ja omasta luvasta, vaan eletään tälläistä irtolaiselämää murheineen. Miksi tämänkin raskauden täytyy sisältää pelkoa ja suurta huolta huomisesta.
Positiivinen ajattelu ei ole ollut se ihan päälimmäinen voimavara muutamana viimeviikkona.

Realiteetit ei nyt kohtaa meidän vaaleanpunaisia unelmia sitten millään.
Timpuriporukan mukaan meidän kotikaan ei tule valmistumaan meidän asettamassa aikataulussa, eli vauvan syntymän aikaan asumme vielä täällä evakossa.
Rahat ei riitä alkuunkaan, vaikka joka vaiheessa kaikin mahdollisin tavoin olemme yrittäneet säästää hyvällä suunnittelulla mahdollisimman paljon. Materiaaleissa on vaikea säästää, koska halvimmat rakennusmateriaalit ovat niitä eniten allergisoivia "myrkkykemikaalimössöjä".

Suurimpana ongelmana on sitten nämä omat voimavarat, jotka ei juuri tällähetkellä tunnu riittävän projektin loppuunviemiseen millään.. Helkkarin huono yhtälö, koska omia voimia pitäisi rahapulan takia pystyä käyttämään maksimaalisella teholla, vieras työvoima maksaa rahaa, jota meillä ei ole. Asuminen evakossa on paitsi kallista, myös kuluttavaa välimatkan vuoksi ja lasten koulumatkan takia, eikä tässä muutenkaan tunne oloaan kotoisaksi missään, kun oma koti on keskeneräinen työmaa ja tämä nyt on väliaikaiskämppä.

Aina tähän asti ollaan jaksettu miehen kanssa tsempata toinen toistamme, mutta nyt ensimmäistä kertaa väsymys iski molempiin yhtäaikaa. Toki tuetaan toinen toistamme täysillä, mutta se täysillä on näin väsyneenä vähän hitaampaa... minä vielä raskaushormonien armoilla, väsymystä senkin vuoksi ja pinnakin lyhyempi. Lisäksi raskaus tuo elämään kaikkea "pikku" vaivaa ja kremppaa, joista supistusherkkyys ei ole ihan se kivoin ja vaarattomin juttu tällä stressimäärällä. Neuvolan ohjeena paljon lepoa kuulostaa kivalta, mutta toteutukseen en vielä oikein ole pystynyt. Sanomattakin lienee selvää, että siitäkin tulee huono omatunto.


Ei me luovuteta, se ei ole vaihtoehto. Vanhemmuus jo yksistään tuo tähän sen pakko pärjätä- aspektin. Mutta uudelleen joudutaan jostain ne voimat kaivelemaan, joudutaan etsimään ja pyytämään apua, nielemään ylpeytemme, kiusaamaan ystäviä ja läheisiä. Joudutaan myös myöntämään itsellemme ja lapsillekin, ettei jaksaminen ole välttämättä ehtymätön luonnonvara ja että joskus on ehkä ihan ok väsyä, hengähtää ja tehdä uusi toimintasuunnitelma. Ehkä siihenkin apu jostain löytyy.

Yritä sinäkin jaksaa mukana lukemassa, sekin tsemppaa meitä! Kiitos jokaiselle lukijalle olemassaolosta <3
lupaan postailla seuraavaksi niitä positiivisia projektin etenemisuutisia! :)
Rakas miehenikin on luvannut ainakin vierailla kirjoittamassa välillä miesnäkökulmaa.. ehkä saan hänet houkuteltua kirjoittamaan enemmänkin..


Terkuin, Anna

Blogi löytyy facebookista klik!  käyhän tykkäämässä sivusta ja ilahduta päivääni :)

Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks kesäks, kodista valmis..

Suunnitelmia, siivousta ja stressiä, niistä on meidän pääsiäinen tehty.

 

  

Stressiä aiheuttaa meidän hieman epärealistinen aikataulu, sekä se, että muillakin ihmisillä, niinkuin putkimiehillä, timpureilla ja sähkömiehillä on muka aikataulut.. ei auta, vaikka merkkailen kalenteriin millä viikolla mitäkin meillä tehdään, jos työn tekijä onkin silloin vaikka lomalla, tai toisella työmaalla. Tätä ei talo homehtuessaan tajunnut ottaa huomioon, eikä sitä, että me halutaan kotiin, ennen, kun vauva syntyy..

Vaikka raksalla vasta siivotaan purkutöiden jälkiä ja odotellaan homeettomaksi siivousta, asennetaan ikkunoita ja valmistaudutaan uudelleenrakennustöihin, niin hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Meidän päässä koti pyörii jo valmiina, viimeistä silausta myöden. Suunnitelmat on piirtyneet kuviksi ajatuksiin joissa kaikki on jo viimeistelty. Talo on palautettu niin paljon alkuperäiseen asuunsa, kuin mahdollista, tai paremminkin takaisin 40-luvun lopulle, kuitenkin meidän maulla ja tarvittavalla modernilla tekniikalla maustettuna.

Kun epäusko kodin valmistumiseen iskee, voi odotellessa naputella vaikka tiiliseinää rappausten alta näkyviin, vaikka kaikki ympärillä on vielä epätoivoisen kesken.. 

Pesänrakennusvimmassa sisustussuunnitelmat voi iskeä päälle ihan hyvin, vaikkei vielä ole lattiaakaan. Mietittynä on tarkasti paitsi rakennusmateriaalit, myös pintamateriaalit, olohuoneeseen aikanaan puretun tilalle tulevan uuden pystyuunin väri ja talon henkeen sopivien paperitapettien kuosit..

 yläkerran rappukäytävään tuleva vanha sisäikkunakin on jo kaivettu navetan vintiltä entisöitäväksi.

 Kuulostaa varmaan vaan hölmöltä unelmoinnilta, mutta laskettuun aikaan on enää 15 viikkoa aikaa ja jokaiselle viikolle on aikataulutettu omat työnsä niin, että itse ainakin vielä uskomme vaaleanpunaisiin unelmiimme.

Pääsiäisviikolla saadaan ikkunanvaihtotyöt valmiiksi ja pääsiäisen jälkeen on homeettomaksi siivouksen vuoro, katto saa peltinsä ja hommat alkaa vihdoin edetä nopeampaan tahtiin. Postaan näistä kaikista vaiheista omat juttunsa, pysyhän kuulolla!

Ihanaa kevään odotusta! terkuin Anna <3

Eiks toi nyt jo kannattais purkaa...

...ja rakentaa uusi talo...
 Tähän kysymykseen ollaan vastailtu tiuhaan tahtiin. Ehkä olisi kannattanut, ehkä ei. Mikä kenellekin on mahdollista.

Kirjoitan nyt aika henkilökohtaisen tekstin, joka ehkä osin vastaa tähän kysymykseen ja osin avaa meidän elämämme viimeisintä vuotta, joka on ollut aika helvetillinen..

Mutta kysymykseen olisiko talo kannattanut purkaa ja rakentaa tilalle uusi, vastaan, että ei, ainakaan se ei olisi ollut meille mahdollista. Siksi meidän on ollut pakko tehdä kaikkemme, jotta vanhasta saataisiin korjattua terve. Sellainen perhe, joilla olisi ollut takataskussa 150 000 euroa ylimääräistä, olisi voinut toki rakentaa uuden talon, meillä ei ollut.
Oli vaan tuore iso asuntolaina ja tila rakennusten savupiippuja ja tontin rajaojia myöten vakuutena siihen lainaan, eikä pankinjohtajat kai yleensäkään kovin innoissaan myönnä kahta päällekkäistä asuntolainaa samalle tilalle yksillä vakuuksilla.
Oli siis pakko aloittaa vanhan korjaus hartiapankilla ja talon myyjän kanssa sovitulla korjaussuunnitelmiin ja vaurioiden korjaukseen perustuvalla hinnnalennuksella. Päätimme onnistua siinä, missä monet ovat epäonnistuneet. Se on vaatinut paljon perehtymistä asioihin, omaa työtä tunteja laskematta, panosta ja uskoa. Talkooapua ja tarkkaa suunnittelua. Asiantuntijoita ja maalaisjärkeä. Ymmärrystä mistä kannattaa säästää ja mistä ei. Eniten kaikesta se on vaatinut yhteen hiileen puhaltamista ja suunnatonta määrää rakkautta.

Avaan nyt vähän meidän kotiovea ja päästän lukijat tutustumaan hieman elämäämme, joka ei ole pelkästään homeremonttia, mutta ei myöskään mitään ruusuilla tanssimista... here we go.

Kun me ostettiin tämä tila, ei siis pelkkä talo, vaan maatila rakennuksineen, me oltiin juuri menty naimisiin. Meillä oli muuttolaatikot täynnä unelmia ja ruusunpunaisia maalaisfiiliksiä, kun muutimme 5 henkisen perheemme uuteen kotiin, mieheni sukutilalle, jonka hänen isovanhempansa olivat rakentaneet tultuaan Karjalasta evakkoina, menetettyään tilansa uuden rajan taakse. Tärkeä pala suvun historiaa, jota me saataisiin nyt osaltamme rakentaa omaksi kodiksemme, Meille oli syntymässä alkusyksystä ensimmäinen yhteinen lapsi ja kaikki oli ihanaa.

Tuli kevät, oltiin pikkuhiljaa saatu pienet pintaremontit käyntiin ja suunniteltiin innolla miten voisimme elää mahdollisimman omavaraista elämää ja miten siirtäisimme pellot luomuun ja mitä kaikkea siellä viljelisimme.

Tuli vappu, elämämme synkin vappu.. pieni vauvamme syntyi enkelinä raskauden puolivälissä.
Aika pysähtyi, eihän meille voi käydä näin, juuri, kun kaikki oli vihdoin elämässä niin ihanaa..
Kesä meni sumussa surun kanssa, tehtiin pintaremonttia ja laitettiin pihaa, väsytti.
Alettiin sairastella, koko perhe jotenkin, jollain särki taukoamatta pää, toisella oli vatsa kokoajan sekaisin, nuhaa, lihassärkyjä, tolkutonta väsymystä, joka ei loppunut nukkumalla. Sanat eivät meinanneet aina löytyä ja jotenkin oli aina ulkopuolinen olo. Mietittiin tälläistäkö voi suru olla, sairastuttaa fyysisesti.

Varmasti suru oli osana oireita, eikä se muutenkaan väisty ikinä kokonaan mielestä, mutta meille selvisi syksyllä ensimmäisten syysmyrskyjen aikaan, miksi me sairastellaan ja voidaan huonosti. Miksi me ei piristytä lainkaan. Yhtenä päivänä kun tuuli sopivasta suunnasta, meillä alkoi tuoksua sellainen vieno mummolan tuoksu, tiedättekö se vanhan talon haju, joka joidenkin ihmisten mielestä vaan kuuluu vanhaan taloon, meidän mielestä se ei kuulunut. Aikamme haisteltiin sitä hajua, kunnes päätimme ryhtyä tutkimaan syytä.. Loppu on historiaa. Haju tuli laajalle alapohjaan levinneestä sädesienestä, bakteerista, joka erittää huoneilmaan aineenvaihduntatuotteenaan terveydelle haitallisia, sairastuttavia toksiineja. Muut meiltä löytyneet homeet ei niinkään haisseet millekään, sairastuttivat vaan salakavalan huomaamattomasti. Tehdyt remontit purettiin, paljon enemmänkin purettiin, koko irtaimisto hävitettiin... yhtäkkiä olimme menettäneet niin paljon, aineellinen menetys kuitenkin on vain aineellista.

Samaan syssyyn huomasimme iloksemme kyllä, että yritys on palkittu ja olen uudelleen raskaana. Alkoi kuitenkin pelko tämän vauvan puolesta ja samaan aikaan pelko kotimme puolesta, terveydestämme, taloudesta, missä asuisimme, joudummeko purkamaan koko talon, onko meillä paljon velkaa ilman kotia, miten saisimme rahat riittämän ja millä rahalla hankkisimme uuden irtaimiston pilalle menneen tilalle... koko elämä oli yhtäkkiä suuren surun jälkeen uudestaan pelkkää tuskaa ja epävarmuutta, mutta samalla iloa uudesta odotuksesta.

Talven tullen löydettiin evakkoasunto kaupungista ja laitoimme koko elämämme tuleviksi kuukausiksi täysin uusiin kehyksiin... kotia emme ole asuntoon mielestämme saaneet, mutta hieman kodikkuutta edes hetkittäin

Talomme on nyt siinä vaiheessa, että katto on peltejä vaille valmis, vauriot on kaikki purettu, kantavat vaurioituneet on vaihdettu uusiin, tilat on tuuletettu tehokkaasti ja kaikki irtonainen on siivottu. Seuraavaksi vaihdetaan ikkunat, katto saa peltinsä ja sitten seuraa yksi homeremontin onnistumisen kannalta tärkeimmistä työvaiheista, eli ammattilaisten suorittama homeettomaksi siivous, josta postaan oman kattavan kertomuksen tänne. Sen jälkeen uudelleen rakennus voi alkaa täysillä. Onneksi, sillä pidämme edelleen kiinni epärealistisesta tavoitteestamme päästä kotiin ennen, kun vauva syntyy heinäkuun alussa. Lähestyvä kevät antaa uutta virtaa ja hyvin nyt jo yli puolivälin edennyt raskaus ja pirteästi potkiva vauva masussa antaa toivoa tulevaan. Me hei otetaan ja onnistutaan tässä!


Kiitos kun jaksoit lukea piitkän tekstin!
Ensikerralla palataan remonttiin, luvassa Katto valmiiksi ja ikkunanvaihto postaukset, pysyhän mukana <3

Terkuin, Anna <3

Käythän tyykkäämässä blogin facesivusta tästä 
Saat silloin uudet postaukset suoraan feediisi ja pysyt ajantasalla mm. arvontojen suhteen :)

ensi viikolla 10.3 arvotaan Hannu Rinteen Perinnerakentajan Rintamamiestalo- kirja, käy ihmeessä osallistumassa arvontaan, jollet ole jo niin tehnyt!

Kattoremontti alkoi!!

Kattoremontti alkoi katon purkutöillä maanantaina. Heti maanantain kuluessa kattomiehet löysivät (yllätys yllätys..) lisää vaurioita kattotuoleista ja ruoteista... Sienikasvustoa!!

 Päätimme siis purkaa ja uusia taas vähän enemmän, kuin alunperin luultiin. Lopulta tämä venyttää urakkaa vain parilla päivällä ja tuo kuitekin suhteellisen pienet lisäkulut koko projektiin.

Me ollaan miehen kanssa jo opeteltu suhtautumismalli näihin ylläripylläreihin; "ei tunnu enää tässä konkurssissa.."
Onneksi me tosiaan osataan ottaa asiat asioina ja ollaan asioista samaa mieltä, ei tarvitse joka käänteessä vatuloida päätöksiä ja suunnitelmia päiväkausia, vaan kumpikin pystyy itsenäisesti tekemään nopeasti molempia miellyttävän päätöksen, koska ollaan aina samalla sivulla asioissa. Tässä voisi olla moni parisuhde näiden kriisien keskellä koetuksella. Me ollaan vaan hitsauduttu lujemmin yhteen tämän projektin kuluessa.

Luottamus työporukkaan on todella tärkeä asia meille.. ettei tarvitse joka hetkeä kytätä selän takana, vaan voi luottaa, että hommat hoituu ihan niinkun halutaan ja työt tulee tehtyä hyvin.

Kattoporukan pisteet kyllä nousi korkealta vielä korkeammalle, kun he raportoivat meille heti jokaisen löydöksen ja mukisematta, ammattitaidolla alkoivat lisätöihin, vaikka se tiesikin heille työkalenterin muokkausta.

Tällä hetkellä katto on saatu aluskatteeseen asti ja huolellisesti suojattu pressuilla viikonlopun ajaksi. Hommat jatkuu maanantaina. Lopullista valmistumispäivää ei vielä uskalla sanoa, mutta meille on tärkeämpää saada varmasti terve talo hyvin tehtynä, kuin kaikki nopeasti valmiiksi.
Jatketaan siis ensikerralla jommalla kummalla allamainituista postauksista :)

Käythän myös tykkäämästä blogin facesivusta tästä .
Seuraa tarkasti facebookissa, tulossa blogin ensimmäinen arvonta :)